Tietosuojaseloste

Me Aimo Park Finland Oy:ssä (jäljempänä: "Aimo Park") olemme sitoutuneet varmistamaan tietosuojasi. Aimo Park haluaa tarjota asiakkailleen parasta mahdollista palvelua. Aimo Park joutuu liiketoimintaa harjoittaessaan käsittelemään myös henkilötietoja. Meille on tärkeää, että tiedät, että Aimo Park pyrkii käsittelemään henkilötietojasi huolellisesti ja turvallisesti

Mitä henkilötietojen käsittely tarkoittaa?

Henkilötietoja ovat kaikki tiedot, jotka voidaan suoraan tai epäsuorasti yhdistää tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön. Tunnistettavissa oleva henkilö on henkilö, joka voidaan tunnistaa joko suoraan esimerkiksi nimen perusteella tai epäsuorasti muiden sellaisten tietojen perusteella, joihin rekisterinpitäjällä on pääsy. Henkilötietojen käsittelyllä tarkoitetaan mitä tahansa rekisterinpitäjän suorittamaa toimintaa, joka kohdistuu henkilötietoihin. Tällaista on esimerkiksi henkilötietojen siirtäminen, jäsentely, muuttaminen ja säilyttäminen.

Henkilötietojasi koskevat oikeudet

Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) antaa luonnollisille henkilöille tiettyjä henkilötietoihin liittyviä oikeuksia. Aimo Park kunnioittaa oikeuksiasi, ja tässä lausunnossa kerromme, miten Aimo Park varmistaa, että voit käyttää henkilötietojesi yksityisyyteen liittyviä oikeuksiasi.

Sinulla on seuraavat oikeudet:

  • Oikeus saada tietoa siitä, mitä henkilötietojasi Aimo Park käsittelee, pääsy näihin tietoihin sekä vahvistus siitä, että henkilötietojasi käsitellään tai niitä ei käsitellä.
  • Jos henkilötietosi, joita käsittelemme, ovat virheellisiä, voit ottaa yhteyttä Aimo Parkiin ja pyytää oikaisemaan tiedot.
  • Sinulla on oikeus pyytää Aimo Parkia poistamaan henkilötietosi, joita ei enää tarvita siihen tarkoitukseen, johon ne on kerätty tai jota varten niitä on muulla tavoin käsitelty.
  • Voit myös pyytää Aimo Parkia rajoittamaan henkilötietojesi käyttöä.
  • Sinulla on oikeus vastustaa henkilötietojesi käsittelyä.
  • Sinulla on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle (Suomessa Tietosuojavaltuutetun toimisto), jos katsot, että henkilötietojesi käsittelyssä rikotaan soveltuvaa tietosuojalainsäädäntöä.

Jos haluat käyttää jotakin näistä oikeuksista, voit ottaa meihin yhteyttä. Yhteystiedot ovat jäljempänä.

Henkilötietojesi kerääminen ja käsittely

Aimo Park kerää ja käsittelee henkilötietoja voidakseen tarjota palveluita tehokkaasti ja voidakseen tarjota sinulle parhaan mahdollisen tuotteidemme ja palveluidemme käyttökokemuksen. Annat henkilötietosi suoraan meille.

Annat henkilötietojasi, kun vuokraat pysäköintipaikan, luot online-tilin, teet ostoksia, hyväksyt sopimuksen, otat yhteyttä Aimo Parkiin tukea varten tai valitat antamastamme valvontamaksusta. Saatamme kerätä ja käsitellä henkilötietoja myös periessämme valvontamaksuja tai käyttäessämme videovalvontaa varkauksien tai ilkivallan estämiseksi, optimaalisen palvelutason tarjoamiseksi ja operatiivisen prosessimme tukemiseksi.

Käsittelemme seuraavia henkilötietoja:

  • yhteystiedot (henkilötunnus, koko nimi, osoite, postinumero, maa, paikkakunta, puhelinnumero ja sähköpostiosoite)
  • ajokortti ja siihen liittyvät tunnistetiedot
  • tiedot käyttämästäsi laitteesta tai yhteydestä (kuten laitteen tunnus, MAC-osoite, laitteistomalli, käyttöjärjestelmä ja IP-osoite)
  • pankkiyhteystiedot
  • ajoneuvon rekisterinumero
  • valokuvat (rajoitettua pysäköintiä varten)
  • pysäköinnin päivämäärä ja sijainti, myös paikkatiedot
  • pysäköintitilojen ja tarvittaessa vartalokameroiden kameratallenteet (katso videovalvontaa koskeva kohta jäljempänä)
  • yrityksen ajoneuvojen seurantajärjestelmiin liittyvät tiedot
  • puhelutallenteet
  • muu kirjallinen viestintä meille, kun esimerkiksi otat yhteyttä asiakastukeen tai valitat antamastamme valvontamaksusta.

Aimo Parkin henkilötietojen käsittely

Alla on lueteltu tarkoitukset, joita varten Aimo Park käsittelee henkilötietoja, sekä käsittelyn oikeusperusteet.

  • Palvelujemme tarjoaminen sinulle yksityishenkilönä (sopimuksen täytäntöön paneminen)
  • Työhakemuksesi tai työsuhteesi käsittely (sopimuksen täytäntöön paneminen)
  • Asiakastuen tarjoaminen (sopimuksen täytäntöön paneminen). Tietyissä tapauksissa tämä sisältää myös tukitapaustesi seurannan ja analysoinnin asiakaspalvelumme parantamiseksi. Henkilötietoja voidaan käsitellä myös käyttäessäsi digitaalista chatbot-palveluamme, jotta voimme tarjota nopeaa ja tehokasta asiakastukea (oikeutettu etu).
  • Antamastamme valvontamaksusta koskevien valitusten käsitteleminen (sopimuksen täytäntöön paneminen)
  • Palveluidemme markkinointi (oikeutettu etu)
  • Yhteydenpito asiakkaidemme edustajiin (sopimuksen täytäntöön paneminen)
  • Pysäköinti- ja muiden tilojemme käytön hallinnointi (sopimuksen täytäntöön paneminen ja oikeutettu etu)
  • Lakisääteisten vaatimusten täyttäminen tai oikeustoimien toteuttaminen (oikeudellinen velvoite / oikeutettu etu)
  • Asiakkaisiin kohdistuvien sopimusvelvoitteidemme täyttäminen (oikeutettu etu)
  • Videovalvonnan suorittaminen rikollisen toiminnan estämiseksi (oikeutettu etu). Lisätietoja tästä on videovalvontaa koskevassa kohdassa jäljempänä.

Säilytämme henkilötietoja Aimo Parkin tietojen säilytyskäytännössä määritettyjen säilytysaikojen mukaisesti. Jos haluat lisätietoja tietosuoja-asioista tai muita tietoja henkilötietojesi käsittelystä, ota meihin yhteyttä sähköpostitse. Osoite on jäljempänä.

Henkilötietojen luovuttaminen

Voimme luovuttaa henkilötietojasi seuraaville tahoille:

  • Lukuumme työskentelevät alihankkijat. Jos nämä alihankkijat toimivat Aimo Parkin henkilötietojen käsittelijöinä, heidän kanssaan solmitaan erillinen tietojenkäsittelysopimus.
  • Kolmannet osapuolet, jos laki tai oikeudellinen prosessi tai velvollisuus sitä edellyttää. Tällaisia osapuolia voivat olla poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, veroviranomaiset tai muut hallintoviranomaiset. Kamerakuvia voidaan luovuttaa poliisille ja syyttäjille rikostutkintaa varten.
  • Poikkeustapauksissa henkilötietoja voidaan luovuttaa myös kiinteistönomistajille/taloyhtiöille, jotta voimme noudattaa näiden osapuolten kanssa tehtyjä sopimuksia.
    Saatamme myös kerätä tietoja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta valvontamaksujen käsittelyä varten.

Videovalvonta

Tässä kohdassa käsitellään Aimo Parkin tiloissa käytettävää tavanomaista videovalvontaa sekä automaattista rekisterikilpien tallennusta.

Käytämme videovalvontaa varkauksien ja ilkivallan estämiseksi, väkivallan estämiseksi ja ehkäisemiseksi, optimaalisen palvelutason tarjoamiseksi ja operatiivisten käytäntöjemme tukena.

Videovalvonta voidaan toteuttaa tietyissä pysäköintitiloissa myös yksinkertaistettuna maksuratkaisuna, jota kutsutaan automaattiseksi rekisterikilven tunnistukseksi (ANPR). Se käyttää kameroita ajoneuvojen rekisterikilpien lukemiseen. Videovalvonnan kautta käsiteltäviä tietoja ovat rekisterikilvet ja muut kuvat, jotka voidaan yhdistää luonnolliseen henkilöön. Säilytämme videovalvontatietoja enintään kaksi kuukautta, ellemme joudu poikkeustilanteissa säilyttämään niitä kauemmin oikeussuojamme turvaamiseksi. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun on tehty rikos ja materiaalia tarvitaan poliisin/syyttäjän tutkintaa varten.

Kamerakuvien tarkasteleminen:

Kamerakuvat sisältävät henkilötietoja, joita suojelemme erityisen huolellisesti. Videovalvontatallenteet ovat salassapitovelvollisuuden alaisia, ja ne on suojattu vakiintuneilla menettelyillä luvattoman pääsyn tai käytön estämiseksi.

Voimme luovuttaa tallenteita lainvalvontaviranomaisille tai muille viranomaisille, jos laki niin edellyttää tai jos se on tarpeen etujemme suojaamiseksi esimerkiksi vakuutustapahtuman yhteydessä. Jos haluat pääsyn kamerakuviin, pyydämme sinua täyttämään tätä koskevan lomakkeen. Esitämme tällöin useita kysymyksiä kuvissa näytettävistä tiedoista ja rekisteröidyn ulkonäöstä. Tämä johtuu siitä, että videolla saattaa näkyä muita henkilöitä, jotka on anonymisoitava.

Aimo Parkin verkkosivuston käyttö

Henkilötietojen luovuttaminen kolmansille osapuolille

Aimo Park voi luovuttaa henkilötietoja kolmansille osapuolille sovellettavien lakien ja määräysten mukaisesti (esimerkiksi jos laki velvoittaa Aimo Parkia toimimaan näin).

Evästeet

Aimo Park käyttää evästeitä verkkosivustomme kävijämäärän seurantaan. Evästeet – Aimo Park FI

Korjaukset ja tarkistukset

Tarkistamme tätä selostetta jatkuvasti, ja tietosuojakäytännöstämme vastaava henkilö tarkistaa sen vuosittain. Erikoistilanteissa voidaan tehdä lisätarkastuksia. Aimo Parkin verkkosivustoa sekä tarjottavia tuotteita ja palveluita kehitetään jatkuvasti. Yllä olevaa tekstiä arvioidaan ja muokataan aika ajoin vastaavasti.

Muutoksia tehdään myös lakien ja asetusten edellyttämällä tavalla. Vaikka Aimo Park pyrkii pitämään sinut ajan tasalla tietosuojaselosteeseemme tehdyistä muutoksista, pidätämme oikeuden tehdä muutoksia ilmoittamatta niistä sinulle. Aimo Park suosittelee, että käyt aika ajoin tarkistamassa tämän tietosuojaselosteen verkkosivustollamme, jotta pysyt ajan tasalla siitä, kuinka Aimo Park kulloinkin huolehtii henkilötietojen suojaamisesta.

Henkilötietojesi suojaaminen

Aimo Park suojaa henkilötietojasi ottamalla käyttöön asianmukaisia teknisiä ja organisatorisia toimenpiteitä riskiä vastaavan turvallisuustason varmistamiseksi. Aimo Park järjestää myös henkilöstölleen tietoturvaan ja henkilötietojen käsittelyn perusperiaatteisiin liittyvää koulutusta. Aimo Park rajoittaa pääsyä henkilötietoihin varmistaakseen, että niitä voivat käsitellä ainoastaan henkilöt, jotka tarvitsevat niitä työssään.

Sähköpostiosoite tietosuoja-asioissa

Aimo Park on tehnyt ahkerasti työtä kehittääkseen sisäisiä käytäntöjä, suojatakseen henkilötietoja, lisätäkseen tietämystä ja auttaakseen vastaamaan kysymyksiin siitä, kuinka Aimo Park kerää ja käsittelee henkilötietoja. Aimo Park on henkilötietojen rekisterinpitäjänä luonut tietosuoja-asioita varten sähköpostiosoitteen, johon voit ottaa yhteyttä, jos haluat tehdä valituksen tai käyttää jotakin henkilötietoihisi liittyvistä oikeuksistasi.

Jos sinulla on kysyttävää, ota meihin yhteyttä Aimo Park on nimennyt tietosuojavastaavan (Data Protection Officer), johon voit ottaa yhteyttä tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä:

Aimo Park Finland Oy
Kuortaneenkatu 7
00520 Helsinki

Sähköpostiosoite: tietosuoja@aimopark.fi
Lisätietoja yleisestä tietosuoja-asetuksesta on osoitteessa Etusivu | Tietosuojavaltuutetun toimisto (tietosuoja.fi)

Haluatko pääsyn henkilötietoihisi? Saat sen helposti lähettämällä sähköpostia osoitteeseen tietosuoja@aimopark.fi.