Turkuun ydinkeskustan ensimmäiset pikalatausasemat

Aimo Park on avannut Turkuun ydinkeskustan ensimmäiset Aimo Charge-pikalatausasemat. Hansakorttelin ja Louhen latausasemat toimivat kolme kertaa nopeammin kuin keskinopeat asemat.

Turussa liikkuvia sähköautoilijoita on hemmoteltu maaliskuusta lähtien, kun sekä Hansakorttelin että Louhen pysäköintilaitokseen on avattu tehokas Aimo Charge-pikalatausasema. Hansakorttelin latausaseman teho on aluksi 90 kW ja Louhen 60 kW, mutta kummankin aseman tehon on tarkoitus kaksinkertaistua. 

“Avasimme kerralla kaksi pikalatausasemaa, koska haluamme palvella erilaisia asiakkaita. Hansakorttelissa asiakkaat tarvitsevat pääasiassa lyhytaikaista pysäköintiä, kun taas Louhessa on enemmän kuukausiasiakkaita ja pitkäaikaispysäköintiä”, Turun aluepäällikkö Tero Hyökki kuvailee.

Tehokkaat pikalatausasemat merkitsevät asiakkaille entistä nopeampaa latausta ja arjen sujuvoitumista.

“Auton saa ladattua jo pienen piipahduksen kuten ostoskäynnin, kahvihetken tai lyhyen palaverin aikana. Samoin esimerkiksi taksiautoilijat voivat hyödyntää kahvitaukonsa auton lataamiseen.”

Louhi fast ev charger

Aimo Charge-pikalatausasemat on sijoitettu ydinkeskustaan Hansakorttelin välittömään läheisyyteen.

“Pikalatausasemat huomioivat kauppakeskusasiakkaat ja pyrkivät tarjoamaan heille lisäpalvelua. Samalla kauppakeskus on mukana edistämässä sähköautoilua ja pienentämässä liikenteen päästöjä”, Hyökki kertoo.

 

Turun kasvun tukena

Sähköautoilun yleistyminen alkaa näkyä myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Turussa liikenteen päästöjä pyritään karsimaan määrätietoisesti.

“Turku on ottanut tavoitteekseen olla hiilineutraali kaupunki vuoteen 2029 mennessä. Se on tärkeä tavoite, jota haluamme osaltamme tukea. Pikalatausinfran rakentamisella on iso merkitys sähköautoilun suosion kasvattamisessa”, Tero Hyökki pohtii.

Aimo Park on ollut vahvasti mukana Turun viimeaikaisissa liikennehankkeissa. Nyt avattujen latausasemien ohella Aimo Park vastaa Tiedepuistoon alkuvuodesta avatun, kaupungin suurimman pysäköintilaitoksen ParkCityn toiminnasta.

”Turku on voimakkaasti kasvava ja kehittyvä alue. On hienoa, että voimme olla mukana tarjoamassa moderneja ja vähäpäästöisiä liikenneratkaisuja sen tarpeisiin.”

Louhi EV chargers

Louhesta löytyy myös useita keskinopeita latausasemia hybrid autoilijoille.

Lue lisää uutisia

Mietitkö, mitä muuta meillä tapahtuu? Tutustu uutisosiossa uusimpiin tietoihin ja tarinoihin maailmastamme.