Kasvun tukena vaivaton pysäköinti

 

 

Helsingin Kannelmäessä sijaitseva kauppakeskus Kaari on koko perheen ostospaikka, jonka yli 80 liikkeen joukkoon mahtuu päivittäistavarakauppoja, ketjuliikkeitä, erikoisliikkeitä ja ravintolamaailma.

Vuonna 2013 rakennettu Kaari on ottanut viime vuosina isoja kehitysaskeleita, ja siitä on kasvanut merkittävä tekijä. 

 

 

”Vuosi 2021 oli meille ennätyksellinen. Kauppakeskuksen myynti oli 257 miljoonaa, asiakkaita vieraili 6,8 miljoonaa ja liiketilat olivat kaikki varattuja”, kauppakeskusjohtaja Katja Hatakka kertoo.

Kaari sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella kehä I:n ja Hämeenlinnanväylän kainalossa, joten valtaosa asiakkaista saapuu ostoksille autolla. Yksi tärkeä tekijä Kaaren suosion kasvussa onkin ollut pysäköintiin panostaminen.

”Tarjoamme yli 1700 parkkipaikkaa ja kolme tuntia maksutonta pysäköintiaikaa. Lisäksi meillä on hyvät pyöräparkit sekä kaupunkipyöriä”, Katja Hatakka kuvailee.

 

Aimo Park uudisti pysäköinnin

Kaaren pysäköinti päätettiin pari vuotta sitten uusia huippumoderniksi. Toteutus tilattiin Aimo Parkilta, joka on erikoistunut kehittämään innovatiivisia ja vastuullisia liikkumisen ratkaisuja.

 

 

”Ennen uudistusta meillä oli satunnaisesti autoja tarkoituksen vastaisesti pitkäaikaispysäköinnissä. Tästä halusimme päästä eroon ja varmistaa, että asioiville asiakkaille löytyy aina parkkipaikka. Otimme uudistuksen lähtökohdaksi kolmen tunnin maksuttoman pysäköinnin. Aimo Park asensi halleihin kamerajärjestelmän, jonka ansiosta puomeja tai parkkikiekkoja ei tarvita”, Katja Hatakka kuvailee.

Jos asiakas viipyy pidempään kuin kolme tuntia, hän voi maksaa ylimääräisten tuntien edullisen veloituksen Taskuparkki-sovelluksella, automaatilla tai kotiin lähetetyllä laskulla.

”Olemme olleet todella tyytyväisiä uudistukseen. Nyt parkkipaikoillamme on aina tilaa asiakkaille. Myös asiakkaat ovat iloisia pysäköinnin vaivattomuudesta. Hieman heitä alkuun huoletti maksuttoman pysäköintiajan riittävyys, mutta käytäntö on osoittanut, että kolme tuntia riittää mainiosti.”

 

Erinomainen asiakaspalvelu

Kauppakeskusjohtaja Katja Hatakka vaikuttaa silminnähden tyytyväiseltä Aimo Parkin työhön.

”Aimo Park hoiti tekniikan kuntoon avaimet käteen -periaatteella. Saimme aikataulun siitä, mitä milloinkin tapahtuisi, ja se aikataulu piti! Lisäksi saimme opastusta palvelun käyttöönottoon.”

”Aivan erityisesti haluan nostaa esiin Aimo Parkin asiakaspalvelun, joka on poikkeuksellisen laadukasta. Itsekin asiakaspalvelun ammattilaisena olen ihaillut sitä, miten sujuvasti kaikki hoituu. Mitään asiaa ei jätetä roikkumaan, vaan kaikki huolehditaan loppuun saakka”, Hatakka painottaa.

”Tulevaisuudessa panostamme yhteisöllisyyteen ja vastuullisuuteen. Palveluissa se tarkoittaa mm. sähköautojen pikalatauspalveluja, yhteiskäyttöautoja ja kierrätyspalveluiden lisäämistä”, Katja Hatakka toteaa.

 

Uutiset

  • Sujuva pysäköinti pelastaa välittäjän työpäivän
    | Comrealin välittäjien ongelmat poistuivat, kun yritys otti käyttöönsä Aimo Parkin pysäköintipalvelun. Nyt välittäjät voivat pysäköidä Aimo Parkin kohteisiin sekä kaupunkien kadunvarsipysäköinteihin. Lisähelpotusta tuo kuukausilaskutus, joka perustuu Taskuparkki-sovelluksen keräämiin tietoihin. Kuitteja ei enää tarvita.
    Lue lisää
  • Taskuparkki -sovelluksella 2 tuntia ilmaista pysäköintiä Telakkaparkissa!
    | Kampanja-aika 2.-15.5.2022.
    Lue lisää

  • | – Taskuparkki-sovelluksella ilmainen pysäköinti koko päivän!
    Lue lisää
arrow
Online maksutavat
American Express
Maestro
Mastercard
VISA