REDI-parkki voittoon arvostetussa European Parking Award-kilpailussa

REDI-parkki voittoon arvostetussa European Parking Award-kilpailussa

Aimo Parkin operoima REDI-parkki voitti kansainvälisen European Parking Associationin EPA-palkinnon sarjassa Uudet pysäköintilaitokset. EPA-palkinnot jaettiin pysäköintialan suurimmassa vuosittaisessa kongressissa Malagassa 19.9. nyt jo yhdeksännentoista kerran.

Tuomariston vakuutti etenkin REDI-parkin nykyaikaiset pysäköinninohjauslaitteet ja -järjestelmät, avarat ja valoisat tilat sekä arkkitehtuurinen kauneus ja yleinen toimivuus.

Euroopan parhaimmaksi valitun pysäköintilaitoksen esimerkillisyys tulee tuomariston mukaan esiin myös laadukkaissa ja yhdenmukaisissa viimeistelyissä niin pysäköintipaikoissa, portaikoissa kuin kävelyteillä. Myös runsas sähköautojen latausasemien määrä sai kiitosta.

Aimo Park Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sirelius: ”Tämän hienompaa alkua en voisi kuvitella Aimo Parkille eli entiselle Q-Parkille. Ykköstila alan arvostetuimmassa kilpailussa on osoitus huippulaadustamme ja aidon lisäarvon tuottamisesta niin pysäköintikohteen omistajalle kuin käyttäjille."

”Lisäksi tämä kertoo kiistatta sen, että Helsingin kaupunki, rakennuttajana toiminut SRV ja pysäköintioperaattori voivat yhdessä toteuttaa monikäyttöisiä ja toimivia pysäköintikokonaisuuksia. Kiitoksen sanat kuuluvat ehdottomasti siis myös Helsingin kaupungille sekä SRV:lle.”

”Olemme saavuttaneet Euroopan parhaimman uuden pysäköintilaitoksen tittelin nyt kahdesti. Teemme parhaamme, että menestys jatkuu myös tulevina vuosina.” 

Sähköautojen latauspisteet edistävät päästöttömämpää liikennettä

REDI-parkki tukee myös Helsingin kaupungin tavoitetta olla hiilineutraali 2035 mennessä, sillä yksi merkittävä keino tavoitteen saavuttamiseksi on sähköautoilun edistäminen.  Kaupunki määritteli jo Kalasataman keskuksen kilpailussa vuonna 2010, että osa pysäköintipaikoista on oltava sähköautojen latauspisteitä. REDI-parkissa on 227 puolinopeaa latauspaikkaa, mikä on merkittävä määrä.  
”Riittävä sähköautojen latausinfra on askel päästöttömämpään liikenteeseen Helsingissä. REDI-parkki on hyvä esimerkki tästä”, toteaa Kalasataman aluerakentamisprojektin johtaja Hannu Asikainen Helsingin kaupungilta. 
 
Lisätietoa

Juha Sirelius

Toimitusjohtaja

Aimo Park Finland Oy

+358 (0)20 7812 405

juha.sirelius@q-park.fi

Yleistä Aimo Parkista

Aimo Park Finland Oy on Pohjoismaiden johtava pysäköintiyhtiö ja entiseltä nimeltään Q-Park Finland Oy. Nimenmuutoksen taustalla on japanilaisen yrityksen, Sumitomo Corporation, tekemä yrityskauppa. Aimo Parkin visiona on edistää sosiaalista kehitystä tarjoamalla helpon pääsyn älyliikennepalveluihin sekä uusia tapoja tehdä jokapäiväisestä elämästä helpompaa.

Uutiset

  • Q-Parkista tulee Aimo Park
    | Japanilainen yritys Sumitomo Corporation on ostanut Q-Parkin toiminnot Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Tämän seurauksena Q-Park muuttaa nimensä Aimo Parkiksi.
    Lue lisää

  • | Q-Parkin operoima REDI-parkki ylsi kolmen finalistin joukkoon The European Parking Association (EPA) järjestämässä kansainvälisessä EPA Awards 2019 -kilpailussa.
    Lue lisää

  • | Olemme päivittäneet tietosuojaselosteemme vastaamaan uutta EU:n tietosuoja-asetusta.
    Lue lisää
arrow
Online maksutavat
American Express
Maestro
Mastercard
VISA